kuu, luudeksi,

koodeksi, kääröksi kuuroksi, kuudeksi-

luu se taivaalla tähtihiekan valoluu, kalloluu,

se ei ole pyöreä keltainen kuusto
vaan rusto himerä valoksi valoa
puolen taivaan kuuvaan valoa valoksi,

petaa kuuteeksi

tyynyn kuntuvaan, luunta kuuntupaan

olkuun se kuulemassa, ole

--------
runotorstain kuu

kenen lihaa syöt sen makaat, töpöä heilutat, olet juuri hellä kuin ennen murhaa, tämä maa on seepiaa, kuten muutkin maat - olento ei tiedä menevänsä sinne. tämä maa on tummaa mustaa, kuten kirveen askeleet; tata,tartar,tar, tanssii olento kenen lihaa syöt. kenen lihaa syöt, olento olenko se huutaa ja pilkuttaa maata, maa syö värin, koska se on tummaa mustaa. kenen lihaa syöt, se puhuu sinusta paljon ja pahaa, siellä missä puhuukin, mailla manailla, manailee alla.


- -- -
runotorstaissa kosto

allokaatiosonetti

aurinko kiertää näennäistä rataa.
juuret lämpimässä, taivaanpallo
kaikkipaitsi, aikatakaa
kääntyy sora, maakallo

alkavana pimeänä mataa
avaruus, kaarimalto
halkaistakaa,
koekello, eli allo-

kaatio: antamalla kauheesti
jaat, nostat, leikkaat,
tulet jaolle, sääriluulle

annat tuolle, ja tyynesti
kutistuvat orakkaat
auringolta kuulle


- - -
runotorstain tasan

people are many and their hands are all empty

here's to the land you've torn out the heart of

opin punaiselta pullolta, että pohjalle ei jätetä pisaraakaan jos aikoo vielä sukeltaa; vihreään en koske muutoin kuin lasin kautta, sormista tuhruisena - kirkkaan pullon läpi kuultaa avaruus, ylinen ja alinen, pysty heinä pohjan ja kaulan välillä. keltaiselta pullolta opin, että se mikä sen sisässä on ei olekaan valoa vaan iloista pigmenttiä, jolla voi hetkeksi maalata sisuksensa kuin luolan seinämät rikillä. ja se käryää, magnesiumnauha suolahapossa: oranssin pullon nesteellä voi viruttaa varpaiden kynsivallit, kävellä siniseen ja katsoa kaarta, kaltevaa kattoa sisältäpäin, opin siniseltä pullolta olla henki


-----

runotorstai: "Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja." Richard Fordin romaanista Itsenäisyyspäivä (Tammi 1996, suom. Sirkka Alanko)

aurinkokuntamme:
levynpuoli B:
ainoastaan tutkimusasemia! arktinen
kideäänirasia - aloitusuran kosketinsoittimet,

r y ö s t ö k a l a s t u s

- - -
kymmenen sanan runo runotorstaihin

'askitsa! 'akaa järven, vetten, 'akaa kivein kiehuvie- -
!

'anee sen 'aikalleen - tutin - mikä kiemyrä lie;

astuu, nojaa virtaan, 'aarnaan 'anhan puun,
pelokas pronssikäärme kietyy, 'apses sun

hymy ilee, ja 'aivaat käätyy.


- - -
runotorstain kuva täällä

tyynäinen hengits - alas vie
shokeeraava viisto vino
rappukäytäivä.

oskankohta huurteinen, viirto
sininen piirto, koska
astua täytyy - aina vie
alas tie, kai

ilmoitusluonnoltaan yks
ja sama, pakastuva, pakastuva
päiv' josain kuunelmissa.

kultaluusikka kuu

liekki pelkkää jää hyyväisyä

aaltoin tietyjen nukkuen, tuutien armain

i ponder the moon in a silver spoon

kehyrrä

s e a, another english ver s e a

kauni-isiin

puuhelutella

metsätietä kapoista, luokse kullan luokse maan josta nousee tuoksu, oisinpa voimakkaampi, katkipoikki keskeltä aivan panisin sen portin joka tuulessa lerpattaa ja itkee, itkee ettei haka kiinni pysy, se saa työn ja se saa vaivan ja mä kultani saan, saan taivaan. ja taivas on sulonen ampumarata, jossa viuhuu luodit kultaiset ja työn teossa sankarit ja pietari portilta paennut on, ja portti se tuulessa lerpattaa ja valittaa ettei hakaa kukaan kiinni paa, karkaa karja taivaan, ampumaradan dimangiset maalitaulut kyljet kiiltäen - metsätietä kapoista juoksee viis peuroa ja niistä mun kultani lavein on.

ehdottomasti, täysellisesti. puuttumatta, sans elysees. pienemmällä fontilla, sontikan puntilla. tölväät, tölläät. mitäs.

daedaedaedaedaelus,aurinko ja sylttykupari.

otos, marie antoinette (Joan Haslip)

kuin koru, tiivist

ettynä, nestekide, ampulli,

. . . . . . . . oi riiput, siinä, dekolteella R A K K A A N I . . . . . . . .

:
kunin
gas
+
on
I
leta
rggi
n e n

säämuistiinpanoja

likaamatta paras, tavoittaa aivan kohta; jossain olla. sääabstraktio, liikkumaketju:

tapaa pilvet, tapaa, ai.


tuoksu kertoo mitä paistetaan. kiehuu koivu, lakana valkee lyö tuulta, potee välkettään ikkunan alla. sää on luomakunta, ravintoketju:

kelasta vedetään säteitä rihma kerrallaan. surunojaan puskee vettä ja se madaltaa taivaan.


tuuli huimaa puita. tuuli kusee oksia. tuuli räntii pohjoissuun, taa koivun suuremman, aisko laajemmalti, lehtiä.

kootaan satao: ei ole kylvetty, ei osata.

posket sanovat konsonantin, vilkkaasti, o mores; otmaatintaimi taipunut on, tuuli viikkasi hontelon, ja maistoi oman kuo lon.

keittiö

hei, näytät ihmiseltä jolla on paljon, tykkäät olla nuotiolla, olla paljon vastatuuleen, savun alla. näytät ihmiseltä, jolla ei ole yhtään ystävää, näytät ystävältä ilman ihmistä, näytät kommentilta, joka tulee puskasta, näytät akronyymilta, joka on liian ylpeä poimiakseen pudonneet magneetit jääkaapin edestä. näytät siltä että hajoot ihan just, näytät kauhaltasi ja keitoltasi, näytät kovettuneelta rasvalta, joka sulaa kiehuvaan veteen piinkovasti. näytät veltolta, näytät kuin olisit näyttänyt jo vuosia. anteeksimutta tämä on jonkun sinulle sanottava, ja minä sanon koska kukaan muu ei sinulle tätä sanoisi. tutkistele, ota väärtti ja ruuna ja laava, lasikoja ei juamla äläte.

- -
runotorstaihin.

planeetta (pakhet V)

mars, punainen planeetta, vierähtää virta kissan käpälästä. jupiter, jonka alla synnyin, törmää marsiin. sotajoukot kohtaavat.

panen sen käpäliin venuksen. se näkee vihreillä silmillään rakkauden hehkua ja ennustaa että vieläkin on liian myöhäistä, liian myöhäistä edelleen ja antaa venuksen uhkeansinisen saturnuksen leluksi. miten leikkiikään melankolia. huopuu parranliehu etusormen ympärillä.

kissalle riittää. se astuu kohti aurinkoa. se polttaa sinisen planeetan taittamalla vähän säteen silmän linssistä. siinä meni maasi.

kolminkertainen freund. aja sinä tästä, minä menen vasemmalta - schnell, mein freund. koska meissä on valtaisa luola - sinne palaavat nousuvedet aina andeilta seitsemän meren kautta - ja luolassa hiljainen viileys, me katsomme toisiimme ohi. aber:

laguuni antaa saven. Und Sie, mein herr Freud, Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. mikä luolaa, sen nurinpäin naaraa valoon. panee koukun syvälle takaseinään ja vetäisee umpiauki, niin ettei näy varjoa verisuonten lomassa.

savi ei ole kliinistä. matka on, matka lähelle on skalpellin mittaa. mein freund, jokaisen valosilmät tippukivien pinnalla, jokaisen kourat savinilkoissa, jokainen luola logianasi meren rannalla, ja valoonkannetut luolaeläimet, katkat ja ne helmiäiset, ne tässä auringonvalossa kimaltavat, kuivuvat ja antavat esiin pimeän unisen tuoksun.

.....

Runotorstaissa tekstinäyte Marjo Niemen romaanista Miten niin valo (Otava 2008):

"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu." (ss. 107-108)

foarismeja

- kysymyksesi on minun.

- taka-aika taivaassa.

- harmi vaan, että narskuu.

- kotia ei vie rantaan.

- armonhahmo käy sivummalle.