liekki pelkkää jää hyyväisyä

metsätietä kapoista, luokse kullan luokse maan josta nousee tuoksu, oisinpa voimakkaampi, katkipoikki keskeltä aivan panisin sen portin joka tuulessa lerpattaa ja itkee, itkee ettei haka kiinni pysy, se saa työn ja se saa vaivan ja mä kultani saan, saan taivaan. ja taivas on sulonen ampumarata, jossa viuhuu luodit kultaiset ja työn teossa sankarit ja pietari portilta paennut on, ja portti se tuulessa lerpattaa ja valittaa ettei hakaa kukaan kiinni paa, karkaa karja taivaan, ampumaradan dimangiset maalitaulut kyljet kiiltäen - metsätietä kapoista juoksee viis peuroa ja niistä mun kultani lavein on.

daedaedaedaedaelus,aurinko ja sylttykupari.

- mutta se on toisella puolen (Pakhet III.5)

naukau.

kolisetvat ohuet sankartähdet.

paraatiadventin hiljaiset enkelit tulevat, kenkä kerrallaan

tuhkimoita taivaasta, mannaa

kissojen köyryt selät talvimerten päällä, naukau.

vaahtojen sarjat alla kotilot kovat

kilpi taivaisiin ja taivasten olennot liukastuvat sen päältä

ilmoituksineen syvien kissojen selkien välistä heikkojen kynsien alle

sargassomeritähdet kallitsevat hämärissä, liikaa

sataa maahan aina

ilma on täällä tänään siellä pimeällä pienellä lumi sanoo usko vaankeaan painu pohjaan kuin lumi joka koskettaa vettä ja katoaa täällä siellä ehkällä tiellä viellä sinnällä

aistit sanovat ettällä lumi tulee, sankka tulee sade ja sadalle kimolettrille vajaantuu katsoo mustaa maalta kadoksisillaan aivan miten on aihetta, vaan koska ylhäällä taivaissa on kyläm

maalämpö ihmisken kesten

näiden metsien jännitteiset välit, kielet ja neulaiset äänivallit. tuuli soittaa ja kalvot ovat valmiit
kuprulla, selät köyryssä odottavat iskua kuin liiaksi nöyryytetyt,

salamaa, puukkoa, ilmiantoa kätköille. täällä on aarre: siellä se kääpii, hengittää pillillä miljoonalla,
puhuu puolukoille saarnaa koskemattomuutta, kosteutta, askeletonta painoa

tulevat sateet ja unet, jotkut hirvien polut, sopulien kulmakunnat, muurahaisten ikuisuus, joka rakentuu sisään- ja ulospäin. tulevat suot ja kuivuvat, salaojat ja puihin punaiset täplät
välille hyödyn ja reservaatin. birgitta puolukan henki, syksy piiskuttaa eikä saa valmista.

sarviakordi

hirmuinen fermaatti! se tulee taisteluun, ruseva flamma <3
taistelematta. se taltuttaa jään. jäätä ei tule. <3

kolmisorkka. eskaloituvat askelet, dekadentin mielen <3
PANOrama, viideodroomi kuin sadesaurus, monitaurus, <3

hammasviivaa soitto kaikujen, eläinten kulku suusta suuhun <3
tapahtuu kuin hengitys ahtaissa keuhkoissa, puristuksina <3

aivan viivojen juureen. se lähtee ikenestä. henki <3
asuu nenässä, ja soi pukki, se taltuttaa jään <3

ja soittaa lujempaa kuin timantti, ei liittoja merkitse
ei rauhaa, asettaa sarveisen, kiillon päälle luun <3

tänään ajattelin että musiikki on uutiset, se on kevyttä eikä mikään ole raskaampaa; fuugasta molliin ja avaimista taukoon

ajattelin että linnut syövät vitsaukset, ottavat öljyn sulkiinsa

ajattelin että monisukaiset kärrynpyörät palavat taivaalla kuin lohet leimussa

ajattelin että ne saapuvat noutamaan hesajaa ja jesekieliä, niitä joita puhutaan muinaisuudessa robottien kanssa kun laskeutuvat kotkat ja leijonat, ihmiset ja sarvekkaat

Queen of Suu-Burbia

rukoilla on rikollista kun ihminen ei käsitä koskaan mitä pyytää sinä olet minulle viehkivesi, etkä varo lähentymisiä enempää kuin camarguenhevonen kalastaessaan suistolla, linnat hyljätyt. maria, ruusu, näytä minulle rukouksen voima.

taivas että paremmin meni silloin kun rukousta ei tarvinnut ajatella, kiuru vaan pyyhkäisi yli ja höyhennetyksi tuli (je te plumerai).

espressoa saa paltamosta taksilla ja olisiko hän kopio meistä, hän toistaisi kaiken liian taitavasti ja minä vakuuttuisin kaksoisolennoista, heitä on liikaa kaikkialla eivätkä he anna hengittää. rukous on asia toinen, maria, ruusu, kerrostumme hiekkaan kun rinnat kavioihin.

tänään me näimme ilmassa suuren harmauden,
kurjet,
kahvinporot tasaisen pannun pohjalla
kantaman päässä
harmaan
näimme tänään julistuksia hitaita
ja aikakirjoissa sanottiin että vaihtuu kausi
kun sade vaihtuu aina uudeksi
ja taivas värjää maata,
värjää vettä,
toivoo kalansuomua puukonterälle
ja valo on tasainen kuin vain harmaina päivinä ja kun punainen palaa

Valaistavaa ei ensimmäisenä päivänä ollut, mutta valoa karkasi taivaasta. Ensimmäinen jumala avasi ikkunan. Valo-olento tanssi yksin ja sen elämä oli yhtä kuin luomus, fotosfääri, valo-osasto maan päälle joka ei ollut maata eikä merta. Toisen päivän jumalaa ei valon tanssi ilahduttanut. Vakkaa ei ollut eikä kantta vain valo vankilaa vailla. Valo kiinnittyi taivaalle. Valon selän takana kolmas jumala jo suunnitteli. Ennen kolmatta päivää olivat maa ja meri yhtä, ja kolmannen luomistyö oli tehdä liejusta (ajattele savirantaa, sen hajua) maata - olentojen tallata - ja merta - olentojen uida. Ne erotettiin ja kolmas jumala läträsi liejussa koko päivän ja sai moitteet siistimmiltä sisaruksiltaan. Neljäntenä päivänä oli hahmottoman valon aika saada hahmo. Aurinko, kuu ja tähdet. Määräsi vielä niille aikataulut. Ei kerrota sisälsikö valo lämmön jo tuolloin eikä sitä miksi valosta tuli tulta ja sen heijastuksia. Rosvo Prometheus unohti ottaa tiedon neljännen päivän tulijumalalta. Tai ei uskaltanut. Viides jumala kaipasi maailmaan vipinää. Tuli elikko merelle ja ilmaan, tuli lintu, kala. Viidennen jumalan ei haluttu nimeävän elikoita, hän kun puhui vain konsonantein. Muut jumalat nauroivat makeasti kun eräästä kalasta meinasi tulla gjstrrr ja toisesta plrvns. Niin tuli kuudes jumala, joka keksi nimeäjän ja asetti hänet maalle asumaan muiden elikoiden muassa. Nimeäjä rupesi nimeämään. Seitsemännen päivän jumala ei keksinyt mitään lisättävää; aamun hän loikoi, päivällä käänsi kylkeä, iltapäivällä venytteli ja illalla sanoi tulkoon lepopäivä. Muut jumalat tälle vihastuivat ja kampesivat alas taivaasta. Seitsemännen päivän jumala antoi todistuksen. Hän vakuutti: tämä oli totta ja näin tapahtui.Mutta seitsemännen päivän jumala unohti ne muut. Näin tapahtui ja minä sen tein, älä pidä muita; ja tästedes, se on Jumala.

• A, c
  
• armillaarinen kehä [taivaspallo]
• 
  
• syövän tropiikissa
• linnunmaitoheinää
  
• kon stellaatio, stellaario.

• 
  

Kuinka teille oltaisiinkaan vihaisia; kuinka meille. Päätöksenne repivät aurinkoja

and miracles cannot atone, Tarkoititko: "and miracles cannot stone"