maanantai 3. marraskuuta 2008

kantapäästä se alkaa kantaa, nilkoitta kulkea.
suoranaisesti en tiedä vielä onko se hereillä, jos se lohkeaa
eilen näin sen kolttosissa, pään täydeltä löi
ritareita, liitti kallioimarteen kasvioon, teippi loppui
ja se pyysi uutta liimanauhaa kuin voiveistä taivaasta
ja sille putosi sädekehä, putosi pieni sen barbien pään kokoinen
ja totesi: tätäkin pyhempi minä olen
on astuttava tie ensimmäinen kohti viittoja joita ei ole
kannoilla istua, lohkoa, lihoa, tulla aina vaan olemmaksi

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä. Löysin runosi, luen useaan kertaan.