torstai 25. syyskuuta 2008




saketti, hattu, päänuppi, rakkaus, vaino.
viha, toisto, puisto, hanhikki,
tänään minä menen rohkeasti. käyn portaita.
on elämä jos toinenkin siellä, missä
punastuvat vaahterapuut,
mitä linnut eivät siedä, mikä kaivaa tähdet kuopistaan.

kulmakunta uus, muutto ja autokuorman puut,
melamiini (kirsikanvärinen), lastulevy viilulla (pähkinäpuu),
rasterin elävä jälki neliöinen.
pihan vihainen koivu. latva poissa tuulesta.
nämä auringot panevat seinille ikkunoiden neliöt.

kun se huominen jää aina puhumatta päivään seuraavaan,
jää meille tämä rutistuva aurinko,
lehteilevä viilu, naarmiintuva astiasto,
jää meille tulehtunut kynsivalli,
aina märästä keittiöpyyhkeestä,
jää meille käsi joka taivaankantta ravistaa, ja planeetta kerrallaan
tulisena omenana putoaa.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin konkreettisen tuntuisesti johdateltu alku, lopussa painava salaisuus putoaa jo isommassa mittakaavassa...Tutusta turvallisesta yllättävästi omenaan.
Aikas hyvä veto taivaankantta ravisteltavalta kädeltä :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa erikoinen runo. Isoja ja pieniä mittasuhteita. Aika moista!