Valaistavaa ei ensimmäisenä päivänä ollut, mutta valoa karkasi taivaasta. Ensimmäinen jumala avasi ikkunan. Valo-olento tanssi yksin ja sen elämä oli yhtä kuin luomus, fotosfääri, valo-osasto maan päälle joka ei ollut maata eikä merta. Toisen päivän jumalaa ei valon tanssi ilahduttanut. Vakkaa ei ollut eikä kantta vain valo vankilaa vailla. Valo kiinnittyi taivaalle. Valon selän takana kolmas jumala jo suunnitteli. Ennen kolmatta päivää olivat maa ja meri yhtä, ja kolmannen luomistyö oli tehdä liejusta (ajattele savirantaa, sen hajua) maata - olentojen tallata - ja merta - olentojen uida. Ne erotettiin ja kolmas jumala läträsi liejussa koko päivän ja sai moitteet siistimmiltä sisaruksiltaan. Neljäntenä päivänä oli hahmottoman valon aika saada hahmo. Aurinko, kuu ja tähdet. Määräsi vielä niille aikataulut. Ei kerrota sisälsikö valo lämmön jo tuolloin eikä sitä miksi valosta tuli tulta ja sen heijastuksia. Rosvo Prometheus unohti ottaa tiedon neljännen päivän tulijumalalta. Tai ei uskaltanut. Viides jumala kaipasi maailmaan vipinää. Tuli elikko merelle ja ilmaan, tuli lintu, kala. Viidennen jumalan ei haluttu nimeävän elikoita, hän kun puhui vain konsonantein. Muut jumalat nauroivat makeasti kun eräästä kalasta meinasi tulla gjstrrr ja toisesta plrvns. Niin tuli kuudes jumala, joka keksi nimeäjän ja asetti hänet maalle asumaan muiden elikoiden muassa. Nimeäjä rupesi nimeämään. Seitsemännen päivän jumala ei keksinyt mitään lisättävää; aamun hän loikoi, päivällä käänsi kylkeä, iltapäivällä venytteli ja illalla sanoi tulkoon lepopäivä. Muut jumalat tälle vihastuivat ja kampesivat alas taivaasta. Seitsemännen päivän jumala antoi todistuksen. Hän vakuutti: tämä oli totta ja näin tapahtui.Mutta seitsemännen päivän jumala unohti ne muut. Näin tapahtui ja minä sen tein, älä pidä muita; ja tästedes, se on Jumala.